Salibandylukio
Toista kauttaan Nilsiän lukiossa jatkava salibandylinja tuo aivan uuden ulottuvuuden savolaiseen salibandyyn. Aivan kirkkain silmin voi todeta, että Nilsiässä on täydet mahdollisuudet kehittyä lajissa eteenpäin lähtemättä muualle opiskelemaan. Urheilijoiden harjoitusmäärät ovat aivan kilpailukykyisiä muihin urheilulukioihin verrattaessa ja lähellä sijaitsevat harjoitusolosuhteet helpottavat urheilijoiden kehittymistä. Pyrimme panostamaan kaikin mahdollisin keinoin urheilijoidemme kehittymiseen. Fysiikkapuolelle konsultointiapua antaa alppilukion valmennus, joka on tehnyt yli 20 -vuotta töitä suomalaisen huippu-urheilun eteen. Lisäksi itselläni on tukena erittäin hyvä valmennusrinki, josta saan tarvittaessa apua lajiharjoitteluun.
Nykyään lukion vähimmäisoppimäärä koostuu 75 kurssista, jotka suorittamalla oppilaalla on mahdollisuus osallistua ylioppilastutkintoon. Nilsiässä salibandyn parissa on mahdollista suorittaa näistä kursseista 16 - 20 salibandyn harjoittelulla. Salibandylinjan kurssit koostuvat pitkälti lajitaidon ja fysiikan harjoittelusta, mutta mukana on myös lajitaktiikkaa, ravintotietoutta sekä urheilupsykologiaa. Jokaiselle urheilijalle tehdään oma harjoittelusuunnitelma, joka perustuu niin omaan taito- kuin fysiikkatasoonkin. Koulutuksen tavoitteena onkin auttaa nuorta urheilijaa mahdollisimman monipuolisesti kohti lajin huippua.
Tulevana lukuvuonna lukion puolella salibandylinjalla opiskelee 8 urheilijaa, joista kolme on ensimmäisen lukuvuoden oppilaita. Tämän lisäksi koulutukseen osallistuvat ainakin osittain kaksi yhdeksännellä luokalla opiskelevaa nuorta. Mahdolliset opiskelupaikan vaihdokset tulevalle lukuvuodelle käsitellään yhdessä valmentajan ja lukion rehtorin kanssa. Lisäksi harjoitusryhmällä tulee olemaan yhteisiä sponsorisopimuksia, jotka mahdollistavat varusteiden puolesta huipputasolla harjoittelun. Joten jos kiinnostuit mahdollisuudesta testata omia rajojasi salibandyn parissa, niin ota rohkeasti yhteyttä lisätietojen saamiseksi!
Vastaava valmentaja:
Jukka Ruotsalainen puh: 050- 3442907 / jukka.ruotsalainen@ruotsalainen.fi
http://www.nilsia.fi/koulut/lukio/