SB Savo sai alkunsa vuonna 2001, kun Nilsiässä toiminut NFL sekä Nilsiässä ja Varpaisjärvellä vaikuttanut SB Raptors yhdistyivät. Yhdistymisen seurauksena syntyi salibandyn erikoisseura, joka mahdollisti lajin tehokkaan harrastamisen alueen nuorisolle. SB Savon pelaajisto koostui avauskaudellaan suurimmaksi osaksi vuosina 1981 - 1985 syntyneistä nuorista. Niinpä oli selvää, että seura ilmoitti joukkueen kolmosdivisioonan lisäksi myös A-junioreiden ensimmäiseen divisioonaan.
SB Savon taival on ollut menestyksekäs. A-juniorit nousivat jo seuraavaksi kaudeksi nuorten SM-sarjaan, jossa seuran nimeä kantava joukkue sinnitteli peräti viisi vuotta. Saavutus on hyvä, kun otetaan huomioon alueemme syrjäinen sijainti. Edustusjoukkue on kuitenkin ollut seuran lippulaiva. Joukkue nousi jo avauskauden jälkeen kakkosdivisioonaan, jossa se vietti kaksi seuraavaa kautta. Kauden 2003-2004 päätteeksi Nilsiässä päästiin nauttimaan nousukarsintaotteluista, joiden seurauksena joukkue nousi 1 -divisioonaan kaudeksi 2004-2005. Näin SB Savo nousi huippusalibandyn tasolle, ja onkin pysynyt siellä aina näihin päiviin saakka.